Holappa-sukuun kuuluvat lukkari Gullsten ja hänen jälkeläisensä saivat oman muistomerkkin Piippolan kirkon länsiristin kohdalle kirkkomaalle. Äitini serkut Pentti ja Paavo Anttila olivat olleet puuhamiehinä. Kaunis, kirjannäköinen luonnonkivi, jossa metallilaatalle kaiverrettuna tekstiä.
Minä sain sukujuhlassa Piippolassa valtavan määrän "uusia" sukulaisia, lähinnä Holappoja Utajärvi-Puolanka -akselilta. Suurimmasta osasta heitä en entuudestaan tiennyt mitään.
Mutta sain myös uuden pikkuserkun, Marjaana Kempin Vantaalta. Hänen isänsä, sotapappi Eino Kuusela joutui neuvostoliittolaisten vangiksi toisen maailman sodan aikana. Marjaana kertoi, miten heidän perhe odotti isän paluuta. Karamelleistäkin perhe säilytti isälle aina osuutensa. Riipaiseva tarina.
Wikipedia tiedää Eino Kuuselasta tämän: "...Kirkon lähellä on sankarihautausmaa, jossa on 109 yli-iiläiselle sodissa kaatuneelle muistomerkki. Yli-iiläinen pastori Eino Kuusela jäi sotavangiksi jatkosodan alussa Kiestingissä. Hänen muistokseen paljastettiin läheisessä seurakuntatalossa vuoden 2002 itsenäisyyspäivänä kuvanveistäjä Niilo Rikulan valmistama rintareliefi."
Meitä Holappa-sukuun kuuluvia on tämänhetkisen tiedon mukaan yli 173 000 henkilöä. Olemme Suomen kolmanneksi suurin suku. Juuret ovat Novgorodissa.
Merkkimiehiä ovat Paasilinnan veljekset sekä muutamat lukkarit oman Henrik Gullstenimme lisäksi.
Heitäkin mielenkiintoisemmalle kuulostaa tieto siitä, että Kukkosen savupirtissä Utajärven Ahmaksella on laulettu satoja vuosia sitten kalevalaisia lauluja. Kalevalaisuus periytyi tiettävästi Kukkosen talon emännän, Räsästen kautta. Katso: http://www.kirjastovirma.net/oilinginvarrelta/utajarven_ahmas
Kalevalaisia lauluja oli Henrik-lukkarikin yritellyt laulaa 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa Piippolassa, mutta perimätiedon mukaan seurakuntalaiset olivat alkaneet pelätä, että lukkari loitsuaa ja hänen oli pitänyt lopettaa kalevalaisten laulujen laulaminen.
Mitähän Siekkisen Ada-mummu sanoisi sukuseuratohinasta?
Luultavasti tykkäisi. Ainakin, jos löytyisi riittävän paljon merkkimiehiä ja "lukeneita" suvusta. Onhan se sentään jotain, että hänen isoisoisoisä on ollut "melkein pappi", lukkari Piippolassa. Mummulle papit, lääkärit ja tuomarit olivat isoja herroja - ja Anttilan sukulaiset parempia ihmisiä kuin ketkään muut.
Aina vain paremmin ymmärrän mummuni erikoista luonnetta. Esivanhemmissa on ollut mitä persoonallisempia ihmisiä, muun muassa 1827 syntynyt Iisakki. Hän oli niin huonoissa väleissä Piippolan papin kanssa, että kuoltuaan joutui haudatuksi Ruunanharjuun ensimmäisenä talollisena. Muut siihen saakka Ruunanharjuun viedyt olivat köyhiä.
Iisakin luonnetta kuvaa sekin, että hän toivoi kuoltuaan tulevansa haudatuksi pystyy, jotta Kiuruveden hevoshuijarit voivat käydä kaatamassa hänelle ryypyt kurkkuun markkinoille mennessään.
Samainen Iisakki oli karauttanut hevosella kirkkoon sisälle asti. Varmaankin pappia ärsyttääkseen.
Riita juonsi siitä, että Iisakki ei myynyt kirkon vieressä sijainneesta Anttilan tilasta maata seurakunnalle hautausmaan laajentamista varten.
Nyt minullakin ovat "oikeat" juuret Piippolaan. Tähän asti en ole voinut puhua juurista, ne ovat olleet ehkä enemmänkin sukulaisten juuria, jotka ovat siellä olleet. Tunnen jotain samaa Piippolan suuntaan kuin Sallaan, vaikka oulaistelainen olenkin.
Vaikka kukaan ei voi itse vaikuttaa sukuunsa, iloitse tiedosta, että äidin puolelta olen juuri Gullsteneja, jostain Novgorodin alueelta Karjalan, Utajärven ja Oulun kautta Piippolaan tulleita. Siekkiset eli Antti-papan esivanhemmat ovat ainakin tällä haavaa aetoja savolaesia Pielavedeltä ja Keiteleeltä.
Isän puolelta olen mitä syvimmin itälappilainen, mutta Suojalan mummun geenien kautta saan DNA:hani myös kolttaverta, Pekka Harin sukua eli Suomen vanhinta tunnettua kolttalappalaissukua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti